Johanneksen evankeliumi aloittaa kerronnan kauempaa kuin muut Uuden testamentin evankeliumit.

Hihnassa olen, mutta rajoittaako se vai avaako se mahdollisuuksia? (Kuva Claudia_Letz Pixabaystä)

Markus aloitti Johannes Kastajasta, Matteus ja Luukas puolestaan jäljittivät Jeesuksen juuret sukuluetteloiden kautta ihmissuvun syntyyn. Johannes jäljitti Jeesuksen lähtökohdat ikuisuuteen – se on aikaan ennen aikaa ja aina sen ulkopuolella. Evankeliumin alku kuuluu näin:

”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. ” (Joh. 1:1-5)

Tällä valinnalla Johannes painotti Jeesuksen jumalallista alkuperää ja jumaluutta. Johannes käytti Jeesuksesta termiä ’sana’ eli kreikan kielen ’logos’. Jokainen Uuden testamentin kreikkaa vähänkään lukenut tuntee tämän filosofisen ilmauksen rikkauden. Tässä se esiintyy määräisen artikkelin kanssa jumalallisena ilmauksena, mutta uskon Johanneksen valinneen termin myös sen filosofisen merkityksen tähden.

Logos – antiikin kreikan terminä

Termi ’logos’ on peräisin antiikin Kreikasta. Se tarkoittaa monia asioita riippuen yhteydestä, mutta sillä on erityinen merkitys filosofiassa ja retoriikassa. Filosofiassa ’logos’ viittaa järkeen, järkiperäisyyteen ja ajattelun perusteluun. Se oli keskeinen käsite erityisesti Herakleitokselle (n. 535–475 eKr.), joka kuvasi sillä maailman järjellistä järjestystä.

Myöhemmin Aristoteles käytti sanaa ’logos’ yhtenä retoriikan kolmesta vakuuttamiskeinosta. Sillä hän viittasi argumentointiin ja loogiseen päättelyyn puheessa tai kirjoituksessa. Hyvä argumentaatio perustuu vahvaan logos-elementtiin, jossa käytetään loogisia perusteluja ja todisteita vakuuttamaan kuulija tai lukija.

Jos ajattelet näitä ’logos’-sanan merkityksiä, on helppo tavoittaa myös ne vivahteet, joihin Johannes termillä viittasi. Kristuksessa ’logos’ kuvaa jumalallista maailman järjestystä – vrt. Matteuksen Taivasten valtakunta. Toisaalta hänen evankeliuminsa oli yksi suuri ’logos-elementti’ Kristuksen jumaluuden ja Jeesuksen ilosanoman puolesta.

Logos – stoalaisuudessa

Johannes varmasti tunsi nämä nyanssit ja todennäköisesti myös omana aikanaan vahvasti vaikuttaneen stoalaisen ajattelun. Stoalaisuudessa ’logoksella’ viitattiin ’maailmaa ohjaavaan järkeen’. Se ei ole niin lattea termi kuin se kuulostaa, vaan omalla tavallaan salaperäinen ja mystinen.

Stoalaisuudessa ei näet kuviteltu, että maailmankaikkeus olisi alisteinen ihmisjärjelle, vaan ajateltiin maailmanjärjestyksen perustuvan ehkä sellaiseen järkeen, joka ei ole ihmisen tavoitettavissa. Tästä syystä logos toimi salaperäisellä tavalla. Toisinaan logos antaa sen, mitä ihminen haluaa, toisinaan se antaa sen, mitä hän ei halua.

Kummassakin tapauksessa ihmisen näkökulmasta logos oli kaikkivoipa voima, joka hallitsi universumia. Ihmisen vaelluksen viisaus puolestaan perustui ajatukseen siitä, että osasiko hän kulkea ajallisen matkansa logosta kunnioittaen ja eläen sen puitteissa hyvän ajallisen elämän.

Olen kuullut selitettävän käsitettä ’logos’ stoalaisittain seuraavalla vertauskuvalla. Minusta se on varsin osuva.

”Olemme kuin koira, joka on kytketty liikkuvaan kärryyn. Kärryn liike ja suunta määräävät, minne lopulta menemme ja päädymme. Hihnan pituudesta riippuen meillä on silti jonkin verran tilaa tutkia ympäristöä ja määrittää vauhtia, mutta lopulta meidän jokaisen on päätettävä, menemmekö mielellämme kärryn mukana vai tuskallisesti sen vetämänä.”

Vertaus kuvaa ihmisen rajallista liikkumavaraa. Samalla se painottaa sitä, että on kuitenkin ihmisen oma valinta, tahtooko se elää elämänsä valittaen ja vastustaen sitä vai iloiten pienestä vapaudestaan ja siitä, mitä elämä tuo tullessaan. Lopputuloksen kannalta on sama, kumman tavan valitsee, mutta luulen valinnan vaikuttavan matkan laatuun.

Kristus elämän kantavana voimana

Edellä esitetty filosofinen merkitys sopii mielestäni varsin hyvin myös evankeliumin kontekstiin. Kristus on meidän Jumalamme, joka varmasti tietää ja tuntee parhaiten paitsi koko maailmankaikkeuden, myös meidän pienten ihmisten osat ja tarpeet siinä. Luepa nyt uudelleen tuo Johanneksen evankeliumin alku.

”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. ” (Joh. 1:1-5)

Jään pohtimaan sen valossa omaa suhtautumistani elämään. Luotanko todella elämäni tien Kristuksen käsiin ja ohjaukseen? Annanko hänen olla elämäni kantava ja eteenpäin kuljettava voima? Luotanko hänen käsiinsä maailmanjärjestyksen, josta oma ymmärrykseni ei tavoita läheskään aina järkeä – edes järjen hiventä?

Voisinko siis olla kuin tuo esimerkin koira kytkettynä Herraani Jeesukseen Kristukseen? Voisinko kulkea matkan hänen taluttamanaan niissä rajoissa, jotka minulle on rakkaudessa suotu? Onhan minun taluttajani itse rakkaus, Jumala. Kuva kärrystä ja koirasta on aivan toinen, kun kärryä ei ohjaakaan sattuma tai persoonaton voima, vaan ikuinen rakkaus, persoona, joka rakastaa minua.

Kulkisinko siis tämän lyhyen matkani mieluummin iloiten Herrani talutusnuorasta kuin vetäen vastaan ja kiukutellen rajoitettua vapauttani?