Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: anteeksi saaminen

Vapaus menneestä

Vuosisatoja sitten ammatti periytyi isältä pojalle. Isät paitsi kasvattivat poikansa Herran nuhteeseen, he kouluttivat heidät itse osaamaansa ammattiin. Sillä tavoin suutarin pojasta tuli suutari, sepän pojasta seppä, jne. Perinne näkyy aikanamme enää vain muutamissa sukunimissä, kuten Seppä, Seppänen tai Suutarinen.

Käsi kädessä, isältä pojalle (Kuva chin1031, Pixabay)

Nykypäivänä ei isältä pojalle enää periydy juuri muuta kuin tuo sukunimi ja omaisuus. Tosin poikkeuksiakin on; esimerkiksi monen näyttämötaiteilijan jälkeläisistä on tullut vanhempiensa työn jatkajia, samoin käy vielä kauppiassuvuissa ja urheilussa.

On tietty rehellisyyden nimissä myönnettävä, että edelleen yllättävän paljon ominaisuuksia siirtyy verenperintönä isältä pojalle. Geneettisen perimän lisäksi monet luonteenpiirteet, tavat ja taipumukset tuntuvat siirtyvän sukupolvelta toiselle. Ehkäpä juuri siksi historian saatossa useat filosofit ja uskonmiehet ovat pysähtyneet miettimään, että periytyykö …

Lisää...

Tie autuuteen

Otsikko ”Tie autuuteen” kuulostaa yhtä epärealistiselta kuin verkostomarkkinoinnissa esitetyt lupaukset rikastumisesta tekemättä juuri mitään. Ehkä tuntemuksesi ovat päinvastaiset kuin ajatus autuudesta. Kenties Jumala on pettänyt sinut vai ehkä päinvastoin? Koetko pettäneesi Jumalan jollain elämän alueella?

Temppelipalvelusta (James Tissot,1896–1902)

Oletko kenties tehnyt jonkin rikkomuksen, joka kiusaa sinua erityisen kovaa? Tunnet syyllisyytesi niin suureksi, ettet kehtaa anoa armoa Herralta. Tunnet olevasi arvoton lähestymään Jumalaa; tuntuu pahalta ajatella edes rukoilevansa. Tiedät, ettet voi puolustaa itseäsi, koska tekosi puhuvat sinua vastaan – niin, ja toisaalta et saa tehtyä tekemättömäksi. Kenties ajattelet, ettei Jumala tahdo kuulla ääntäsi.

Daavidin psalmi 32

Psalmissa 32 kuningas Daavid kuvailee edellä esitetyn tapaista ’heikkoa hetkeä’. Siinä Daavid kertoo, miten hän vaikeni synneistään ja kantoi sisällään synnin syyllisyyttä ja …

Lisää...

Plasebo

Lääketieteellisissä kokeissa käytetään testattavan lääkkeen rinnalla tahallisesti tehotonta valmistetta, jonka teho perustuu lumevaikutukseen. Kyse on vähän samasta asiasta, kun lapsi kolhaisee kyynärpään ja isä ’parantaa’ sen puhaltamalla siihen. Ja kas kummaa – puhallus vie kivun, vaikka sillä ei ole mitään todellista vaikutusta kolhuun. Lumevaikutus riittää.

Lumelääkkeitä kutsutaan nimellä plasebo. Se on latinaa ja tarkoittaa suomeksi ’miellytän’. Mutta tiedätkö, miten tuo plasebo – ’miellytän’ on päätynyt merkitsemään lumevaikutusta?

Kolmannentoista ja neljännentoista vuosisadan aikana kirkossa otettiin käyttöön erityinen palvelus kuolleen muistamiseksi. Tuossa palveluksessa pappi johtaa seurakunnan rukoukseen kuolleen puolesta.

Liturgiassa seurakunta vastaa papin ensimmäiseen rukoukseen laulamalla latinankielisen Vulgata käännöksen psalmista 114 jakeen 9:

Placebo Domino in regione vivorum”.

Protestanttisessa Raamatussa tuo psalmi on numerolla 116 ja hieman eri tavoin käännetty, mutta latinankielinen versio kuuluu …

Lisää...

Anteeksi!

Päivän evankeliumin tekstissä (Matt. 18:21-35) Pietari kysyy Jeesuksesta kysymyksen, joka kuuluu taas joukkoon ’tiedollisesti helppo, mutta käytännön toteutus horjuu. Pietari kysyi:

”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” (Matt. 18:21)

Epistolateksti Roomalaiskirjeestä (Room. 14:1-12) jatkaa samasta aiheesta toisesta tulokulmasta katsottuna tekstissä, jossa pohditaan vastuullisuutta Jumalan edessä, mutta myös vastuullisuutta ’kielen tuomiovallan’ käyttäjinä.

”Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen.
. . .
Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään.” (Room. 14:10,12)

Anteeksiantoon ajatus tuomiosta sekin kulminoituu – ainakin meidän syyllisten näkökulmasta. Anteeksi antamisen äärelle johtaa myös tämän sunnuntain Vanhan testamentin teksti (1. Moos. 50:15-21), joka on kertomus anteeksiantamisesta …

Lisää...